Doboilu

Anu Kylvénin kooikerhondje Merel onnistuu asettamaan kaikki jalkansa Dobo-lörpän päälle. Kuva: Minna Filppu

Nyt Somerolla on mahdollista kokeilla suosittua Dobo-pallojumppaa, kun Satu Pajarinen vetää Dobon starttitunteja eli lajiin tutustumiskoulutuksia Haukkukalliolla. Ensimmäiset kerrat on jo jumpattu, mutta seuraavia ei ole vielä sovittu. Starttikerran hinta on jäseniltä 6 euroa ja muilta 10 euroa. Hanki paikkasi kaupastamme www.kauppa-sskh.fi

Koulutus pidetään sisätiloissa saunamökissä. Someron Seudun Koiraharrastajat ry:ltä saa kurssilla lainaksi sekä palloa että lörppää.

Treeneihin otetaan kerrallaan kaksi (2) koirakkoa. Voit kysyä yksityistuntimahdollisuutta, jos koirasi on aggressiivinen toisia koiria kohtaan.

Leikkaa koirasi kynnet hyvissä ajoin ennen tuntia; ei samana päivänä! Pallot ovat kestäviä, mutta liian pitkät kynnet voivat silti rikkoa ne.

Koiralla on oltava mahdollisuus juoda treenien aikana ja vettä pitää olla tarjolla myös treenien jälkeen. Koiran aineenvaihdunta kiihtyy treenin aikana, joten sillä on todennäköisesti treenin jälkeen tarve päästä ulos asioilleen.

Dobo on koirien mielestä mukavaa, mutta oikeasta suorituksesta pitää silti palkita. Makupaloiksi sopivat parhaiten helposti nieltävät, maukkaat makupalat kuten juusto, lihapullat, jauhemaksapihvit yms. koirasta riippuen. Liian hyvät namit saattavat kiihdyttää koiraa liiaksi, jolloin keskittymisen häiriintyy, mutta liian heikot namit eivät innosta aloittamaan.

Satu Pajarinen on kokenut kouluttaja, jolla on hallussaan laaja skaala koiraharrastuslajeja. Saksanpaimenkoira Igor tekee innokkaasti temppuja Dobo-pallon päällä. Kuva: Minna Filppu

Anu pyytää ensin Merelin etutassut lörpän päälle.

Dobo on suunniteltu kasvattamaan sekä ohjaajan että koiran lihaskuntoa, kehonhallintaa, liikkuvuutta  ja tasapainoa. Samalla parannetaan suhdetta koiran ja omistajan välillä.

Dobo-harjoitukset tehdään pääasiassa käyttäen tasapainotyynyjä ja ovaalin muotoisia palloja, joiden muoto sopii koiralle palloa paremmin. Dobopallot ovat helpommin tuettavissa ja kestävämpiä kuin perusjumppapallot.

Lajissa on kolmenlaisia liikkeitä; koiran tekemiä, ohjaajan tekemiä ja yhdessä tehtäviä. Monet liikkeistä ovat muokattavissa helpoista haastaviksi pienillä muutoksilla, jolloin laji sopii kunnoltaan kaikentasoisille treenaajille.

Monet koiraharrastukset vaativat koiran fysiikalta paljon. Dodosta on hyötyä etenkin sellaisten lajien harrastuskoirille, joiden pitää tehdä vauhdissa käännöksiä ja joissa tarvitaan hyvää kehonhallintaa. Koiran kehonhallinta ei ole itsestäänselvyys.

Suurin doboilusta saatava hyöty on syvien lihasten ja tasapainon  kehittyminen. Syvä lihaksisto on toimii selkärangan tukikorsetin tavoin. Syvien lihasten tehtävänä on tukea sitä liikkuessa jo ennakoivasti.

Ja kun etujalat on saatu lörpän päälle, voidaan koiraa pyörittää ympäri niin, että jalat pysyvät pelivälineen päällä. Kuvat: Minna Filppu

Australianterrieri Viuhka innostui doboilusta heti ensimmisellä kokeilukettalla. Kuva: Minna Filppu

Dobo-harjoitukset

  • kehittävät koiran keskittymiskykyä
  • kehittävät koiran ketteryyttä, tasapainoa ja kehonhallintaa
  • vahvistavat koiran (syvää) lihaksistoa
  • auttavat koiraa myös venyttämään itseään ja poistamaan mahdollisia lihasjännityksiä
  • parantavat suhdetta koiran ja ohjaajan välillä yhdessä tekemisen ansiosta

Ohjaaja saa dobo-harjoitttelusta

  • lihasvoimaa. Ne kiinteyttävät ja vahvistavat lihaksia sekä lisäävät lihaskestävyyttä. Helpoista liikkeistä voi tehdä haastavia, koska ruumiin paino toimii monissa liikkeissä vastuksena.
  • kehon joustavuutta. Monissa liikkeissä yhdistyy samanaikainen lihaksen vahvistaminen ja venytys, jonka on todettu olevan tehokkaampaa kuin pelkän venytyksen. Pallon avulla on helppo saada venytys kohdistumaan juuri haluttuun lihaksen kohtaan.
  • parempaa tasapainoa ja koordinaatiokykyä
  • parempaa ryhtiä, koska keskikehon lihaksisto joutuu tekemään töitä jo pelkästään tasapainon saavuttamiseksi. Selkäkivut voivat poistua, koska keskikehon lihakset vahvistuvat ja venyvät.
  • parempaa kehonhallintaa
  • iloa. Harjoituksia tehdessä unohtaa kaiken muun ja omakin leikkisyys herää. Harjoitukset ovat monesti samaan aikaan sekä hauskoja että haastavia.
  • syvennettyä suhdetta koiraansa

Satu Pajarinen pyytää Igoria ensin istumaan Dobo-pallon päällä...

ja sitten nousemaan "oravaistuntaan". Kuvat: Minna Filppu